Ensimmäinen hyvinvoinnin sertifikaatti Suomessa

Säterinportti on ensimmäinen kiinteistö Suomessa, joka on saavuttanut kansainvälisen WELL-hyvinvointisertifikaatin. Säterinportti sai WELL Core & Shell -sertifikaatin kultatason uutteralla panostuksella hyvinvointia tukeviin elementteihin työympäristössä. WELL ottaa huomioon rakennusten vaikutukset inhimilliseen hyvinvointiin ja käyttäjien terveyteen seitsemällä eri osa-alueella ja auditoinnissa tehdään mittauksia muun muassa ilmanlaadusta ja akustiikasta.

Miksi hyvinvointi on tärkeää?

Hyvinvoivat työntekijät ovat sitoutuneempia, tuottavampia ja vähemmän poissa töistä.

Tärkein prioriteetti

Työhyvinvoinnin merkitystä ei voi korostaa liikaa. Erään tutkimuksen mukaan lähes 70% HR-johtajista nosti työhyvinvoinnin organisaationsa tärkeimmäksi prioriteetiksi. Stressistä johtuvien poissaolojen määrä  työpaikoilla on kasvussa ja  alisuoriutuminen sekä sairaslomat vaikuttavat suoraan yrityksen kannattavuuteen.

Hyvinvointia ei ole aina helppoa mitata

Hybridityön lisääntyessä työhyvinvoinnin varmistaminen on haastavampaa kuin ennen ja 100% etätyöskentelyn onkin todettu kasvattavan yksinäisyyden kokemusta merkittävästi. Työhyvinvoinnin tutkiminen ei aina ole helppoa, sillä ihmiset eivät välttämättä välitä syvimpiä tuntojaan rehellisesti kyselyissä ja tutkimuksissa. Tähän haasteeseen vastaamaan on kehitetty WELL-kiinteistösertifikaatti, joka keskittyy pelkästään terveyteen ja hyvinvointiin. Alun perin arkkitehti- ja sisustussuunnittelun tueksi kehitetty WELL mittaa, sertifioi ja monitoroi niitä kiinteistön ominaisuuksia, jotka vaikuttavat terveyteen ja hyvinvointiin. 

Hyvinvointi näkyy viivan alla

Hyvinvoinnista huolehtivilla yrityksillä on vähemmän poissaoloja ja työterveydenhuollon kustannukset pysyvät pienempinä. Näiden yritysten työntekijät ovat myös työhönsä sitoutuneempia sekä tuottavampia, millä kaikella on positiivinen vaikutus yrityksen tulokseen. Säterinportissa hyvinvoinnista huolehtiminen on tehty todella helpoksi tarjoamalla terveellistä ravintoa, houkuttelevat tilat taukojen pitämiseen ja yhteisöllisyyden kasvattamiseen, erinomaiset liikuntamahdollisuudet sekä uniikin rentouttaville hoidoille ja palveluille omistetun palautumisalueen.

WELL

WELL-sertifiointi mittaa niitä kiinteistön ominaisuuksia, joiden merkitys hyvinvoinnille on tieteellisesti todistettu.

GREAT PLACE TO WORK

Selvitämme vuokralaisten tyytyväisyyttä työsympäristöönsä säännöllisillä asiakastutkimuksilla. Vastauksissa korostuu tyytyväisyys Säterinportin palveluihin, erityisesti kuntokeskukseen ja ravintoloihin ja kiitosta annetaan myös tilojen joustavuudesta muuttuvissa tilatarpeissa. Vuokralaisyritykset tutkivat myös jokainen omilla menetelmillään henkilöstönsä tyytyväisyyttä. Vuokralaisemme Vincit valittiin vuonna 2022 Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place To Work-kartoituksessa.

 

Syy 1.

Miksi toimistotilat Säterinportista?

Missään muualla ei ole pistetty näin paljon paukkuja siihen, että ihmiset voivat hyvin työpaikalla!

1700 m2 hyvään oloon!

Kaksi ravintolaa, kuntokeskus, mukavuusalue, golfsimulaattori sekä kauneuden- ja kehonhoidon palvelut kattavat yhteensä 1700 m2 alan Säterinportin toisesta kerroksesta. Missään muussa toimistokiinteistössä ei ole panostettu näin paljon  vuokralaisten hyvän olon tukemiseen.

konkreettista tukea jaksamiseen

Hyvinvoinnin ammattilaisten suunnittelemilla palveluilla

Mukavuusalue

Ota työkaverien kanssa matsi biljardia tai dartsia tai haasta pomo pöytäfutiksessa. Mukavuusalueella vietetty hetki laskee stressitasoja.

Café & Lunch Bob

Aloita aamu terveellisesti puurolla tai vietä tauko hengittelemällä hetki teemuki kädessä musiikkia kuunnellen Bobin viihtyisässä ympäristössä.

Kuntokeskus

Säterinportin Kuntokeskuksessa hien saa pintaan laadukkaissa puitteissa ja tarjolla on ohjattua liikuntaa cross trainingistä body pumpiin.

Rentoutuminen

Hetkiin, joina haluat mieluummin madaltaa kuin nostaa sykettä, voit rauhoittaa mieltä ja tasapainottaa kehoa joogassa tai pilateksessa. Vai kokeilisitko äänimaljarentoutusta? 

Kauneudenhoito

Kasvohoito viikonlopun kunniaksi vai juhlakampaus firman bileisiin? Tämän helpompaa ei ulkonäöstään huolehtiminen voisi olla, kun kaikki löytyy samalta kampukselta takkia pukematta.  

Kehonhoito

Työviikosta tai treeniputkesta palautuminen helpottuu varaamalla aika hierontaan ja pienet vaivat paranevat osteopatian, fysioterapian ja akupunktion keinoin. 

fiFinnish

TUU & TESTAA!

Suomen viihtyisin ja elinvoimaisin työympäristö. Jos et usko, kokeile itse!

Pakkaa läppäri laukkuun ja ota pari kollegaa mukaan, syökää lounasta uudistetussa ravintolassa ja treenatkaa kuntosalilla. Töiden lomassa tai jälkeen voitte rentoutua biljardin parissa tai golfsimulaattorissa ja käydä päälle saunassa.