ALI PORVALI

Nimeni on Ali Porvali ja olen toiminut liikunnan alalla vuodesta 1998. Personal trainerina olen työskennellyt 17 vuoden ajan. Olen suorittanut liikunnanohjauksen perustutkinnon ja lisäksi olen FAF gym instructor sekä FAF personal trainer.

Olen ohjannut työurani aikana tuhansia ihmisiä voimaan paremmin ja työskennellyt monissa kuntokeskuksissa ja tämän lisäksi olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2005. Olen myös työskennellyt kouluttajana FAF:ssa, joka kouluttaa tulevia liikunnan alan ammattilaisia. Olen esiintynyt FAF conventionissa kahdesti, jolloin lanseerasin kahvakuulan ryhmäliikuntatunnin ensimmäisenä Suomessa. Olen esiintynyt myös Nike Conventionissa puhujana aiheena liikunnan alan ammattilaisen hyvinvointi.

Työssäni keskityn kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämä tarkoittaa aikaa harjoittelulle, mutta erityisesti aikaa harjoittelun ulkopuolella. Valmennuksessani keskitymme löytämään asiat/tekijät, jotka aiheuttavat stressiä ja näin myös estävät sinua pääsemästä tavoitteisiisi. Löydämme yhdessä ratkaisuja, jotta kaikki osa-alueet: liikunta, ravinto ja lepo ovat sopusoinnussa keskenään.
Harjoittelussa olen erityisen tarkka tekniikoista, jotta saisit mahdollisimman paljon harjoittelustasi irti ja näin sinun ei tarvitse tehdä turhaa työtä vaan maksimoit harjoitteluajan ja näin sinulle jää myös enemmän aikaa levolle.
Ravinnossa keskitymme löytämään oikeanlaisen ruokavalion sinulle, jotta ravinto tukee sinun tavoitettasi.
Olen myös Firstbeat hyvinvointianalyysin virallinen palveluntarjoaja ja suosittelen hyvinvointianalyysia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Hyvinvointianalyysi on huikea apuväline mittaamaan hermoston tilaa ja löytämään stressitekijät arjestasi.

Ystävällisin terveisin / Best regards
Ali Porvali
 Personal trainer
 Kuntokeskus Säterinportti

PT-HINNASTO

Kuntosaliohjaus 1h 60 €
Personal training 3 h 275 €
pt 10h 810 €
Pt 30 2160 €
pt 50h 3250 €
Ruokavaliohjelma 150 €
sis.ruokapäiväkirja-analyysi, ruokavaliosuunnitelma ja läpikäynti